Nostetaan pulssia ja kiivetään rinnettä - kolmas kävelyretki Azoreilla

Kolmanneksi kävelyretkeksi valitsimme Ponta Delgadan länsipuolella olevan Rocha da Relva-nimisen reitin. Se sijaitsi rannalla ja vei rinnettä alas kylään, jonne ei ole muuta tietä, kuin tämä nimenomainen polku, myöskään meriteitse kylään ei näyttänyt pääsevän, sillä meri oli melkoisen levoton iskiessään suuriin kivenlohkareisiin. Ehkä jossain kohtaa pääsi rantautumaan, mutta me emme sitä kohtaa huomanneet.

Reitin pituudeksi ilmoitettiin 4,7 km ja siihen kuluvaksi ajaksi 2h 30min. Profiilin mukaan alku olisi silkkaa laskua ja sitten vähän tasaista, lopuksi paluu samaa reittiä. Olin hieman huolissani, kuinka pitkä mäki olisi kyseessä, kun aika oli arvioitu noin pitkäksi. En minä ihan turhaan huolissani ollutkaan, kyllä siinä melkoinen pulssinnosto oli kyseessä. 

Olimme jo alkuviikosta ajaneet reitin alkupään vieritse, vielä siitä mitään tietämättä ja ihailleet merta näköalapaikalta. Nyt ohitimme tutun tien ja poikkesimme hiekkatielle, joka vei keskelle viljelyksiä ja maalaisasumuksia. Reitti lähti jonkunlaisen varastorakennuksen pihasta, mikäli ymmärsimme oikein, kyse oli alarinteen hankalakulkuisen kylän huoltotoimiin varattu rakennus. 

Aluksi reitti oli oikein leppoisa, hitaasti laskeutuva ylittäessään viimeiset pellot, ennen rantajyrkännettä. Olimme alkupisteessä noin 125 metrin korkeudella merestä ja siitä sitten pikkuhiljaa laskeuduimme kohti merta. Alun hiekkatie muuttui jossain vaiheessa kivetyksi poluksi ja jyrkkeni jyrkkenemistään. Siinä alkoivat jo varpaat hiipiä kohti kengän kärkiä ja huomioimme raapaisujäljet kivissä, arvelimme niiden olevan joko aasien tai hevosten kavioista. Merelle näkyi niin kauas kuin jaksoi katsoa, taaskaan ei näkynyt valaista pyrstöäkään. Aiemmin pilvinen sää muuttui aurinkoisemmaksi ja ajoittain suojainen rinnepolku oli suorastaan kuuma. 

Jyrkimmässä kohtaa meitä vastaan tuli ensin matkailijapariskunta, joka puuskutti kohtuullisesti, minkä panin tietysti merkille. Sitten meitä vastaan tuli nuori mies, joka ei hevosvoimillaan pröystäillyt, niitä oli tasan yksi. Kopukka kiipesi kivettyä polkua ihan mallikasta vauhtia ja tiukimpaan mutkaan nuorukainen vielä yllytti menopeliään hieman lisäämään tahtia, ettei jäisi sutimaan. 

Noin puolessa tunnissa laskeuduimme merenpinnan lähelle, muutaman metrin korkeudelle ja saavuimme Rocha da Relvan kylään, jonka mukaan reitti oli nimetty. 

paikallinen näkemys pönkästä ovella

Kylässä oli hiljaista ja pysähtynyttä, pieniä mökkejä ja viljelyksiä puristautuneina kapealle kaistaleelle meren ja pystysuoran seinämän välissä. Polku mutkitteli pihojen vieritse ja paikoin aivan rannassa, paikoin hieman korkeammalla. Mietimme, millaista olisi asua tai viettää kesiään tuollaisessa paikassa. Ainakin kunto olisi hyvä, jos pitäisi maitopurkkia hakeakseen kiivetä ja laskeutua polkua pitkin. Tai jos kunto ei olisi niin hyvä, niin muistin olisi syytä olla. 

Hieman ennen polun päätepistettä käännyimme takaisin ja pienen paussin jälkeen aloitimme nousun jyrkänteen päälle auton luokse. Kylän kissat saattelivat meitä muutamien mutkien ajan, eikä niillä näyttänyt olevan mitään hankaluuksia jyrkissä mutkissa. Vastaamme käveli mies sementtisäkki olallaan ja päättelimme, että remonttihommat kannattaa ajoittaa niin, että varmasti ehtii tehdä riittävän monta tarvikereissua rinnettä ylös ja alas. 

Nousu ei ottanut loppujen lopuksi sen enempää aikaa kuin laskeutuminenkaan, sillä tullessa piti kävellä hitaasti pysyäkseen pystyssä. Minun piti pari kertaa haukata happea paikallaan, mutta jaksoin kiivetä ihan kohtuullisen hyvin ja reipasta tahtia. Viimeinen kilometri oli suorastaan helppoa, kun nousu oli vain muutamaa prosenttia. 

Polulla ei ollut muutamaa kohtaa lukuunottamatta kaiteita ja maanvyörymäkohtia rinteessä näkyi, uudempia ja vanhempia. Polku oli paikoitellen sen verran kapea, että oli viisasta kulkea peräkkäin. Reitti siis vaati aiempia enemmän varovaisuutta, ettei päätynyt jyrkänteeltä alas, mutta mitenkään liian vaarallinen se ei ollut. Reppuselkäinen kulkija sai kyllä varoa, ettei pyyhkäissyt kääntyessään kaveriaan tieltä. 

Noin pari tuntia myöhemmin olimme autolla uudelleen, hikisinä tai ainakin melkoisen lämpiminä. Oli mukava nähdä eristäytynyt kylä ja jylhät maisemat. En välttämättä kuitenkaan haluaisi lähteä uudelleen samalle reitille, sillä kertakatselu riitti aivan mainiosti.