sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Reppu selkään ja menoksi!


Käytin aluksi työmatkoilla Kammenpyörittäjän pyöräilyyn hankkimaa Vaude-merkkistä reppua. Se on kapea ja siinä on hyvät olkahihnat ja sopivasti taskuja. Sen tilavuus on 20 litraa. Sattumalta osuin urheiluliikkeen loppuunmyyntiin ja siellä oli Deuter-merkkisiä reppuja. Alennuksen jälkeen Futura-repulle jäi hintaa noin 60 euroa. 

Tilavuus tässä uudessa kantolaitteessani on sama 20 litraa, mutta sen malli on hieman toisenlainen, kuin Vaude Corona Air-repussa. Tuntuu ettei siihen mahdu niin paljon tavaraa, kuin Vaudeen. Minulla on työmatkalla yleensä mukana iPad, jotain vaatteita ja juomapullo, pientä sälää huulirasvoista kulkukortteihin ja avaimiin. Nämä kaikki kyllä mahtuvat myös uuteen reppuuni, jonka istuvuus on ainakin yhtä hyvä kuin Vaudessa. Säätömahdollisuuksia on enemmän ja repussa on pätevä runko, joka pitää ilmastoinnin selän ja repun välissä kunnossa. Lantiovyö osuu minulla sopivalle kohdalle ja saan lamppuni siihen sopivasti kiinni, jolloin saan pimeällä valoni alemmas. Aluksi pidin valoa olkahihnassa, mutta se aiheutti ilmeistä häikäisyä autoilijoille, sillä jotkut katsoivat hyväksi vilkutella minulle valojaan ja eräs teki kohdallani ikävän koukkaisunkin. 

Repun alaosassa on vetoketjutaskussa sadesuoja valmiina, kuten Vaudessakin. Se on helposti otettavissa esille ja laitettavissa kantolaitteen suojaksi. Reppu ei ole pienestä tihkusta muutenkaan moksiskaan, mutta kunnon sateella suojaa kyllä kannattaa käyttää. Sivutaskuihin olen asentanut hanskoja valmiiksi, jos lähden paljain käsin liikkeelle ja yläosan läpiviennistä saa tuotua kuulokkeenjohtoa tai juomapussin letkua, jos sellaista käyttäisi. 


Muutaman käyttökerran jälkeen olen tyytyväinen alennusostokseeni, eikä Kammenpyörittäjäkään ole pahoillaan saatuaan oman reppunsa takaisin. Isompaa reppua tai rinkkaa en vielä aio ostaa, ellei nyt satu erityisen hyvää alennusta kohdalle. Jossain vaiheessa hankin kyllä rinkan ja alan kantaa painavampaa taakkaa silloin tällöin aivan harjoitusmielessä. 

3 kommenttia:

  1. Pirteä reppu! Deuterien kantolaite on kyllä muutaman repun kokemuksella varsin hyvä.

    VastaaPoista