torstai 23. huhtikuuta 2015

Kylmä kevät

Tontillamme on upouusi yksiö hyvällä paikalla tarjolla, edullinen vuokra lintuperheelle!
Pari kulunutta viikkoa ovat olleet alavireisiä, vähitellen alkaa helpottaa. Eilen sentään tallustin töihin pienen lisälenkin kautta ja sain mittariini 10 km lisää. Lunta oli enää sattumakasoja ja pientareet olivat kuivia. Sää oli aurinkoinen, mutta tuuli hyvin navakka ja viimekilometreillä erittäin vastainen, kun pääsin aukealle osuudelle. 

Katselin matkalla kevään edistymistä, näin peippoja, kurkia, västäräkin ja paljon erilaista roskaa tienposkilla, kuten vaikka television ja sohvan. En käsitä, miten ihmiset kehtaavat heittää telkkarin tienpenkalle, tai sohvan. Näin myös kissan, joka ei enää kehrää. Ehkä se oli jäänyt auton alle ja joku nostanut sen entisen huoltoaseman tontin reunalle. Kuinkahan kissojen omistajat ikinä saavat tietää, jos heidän lemmikkinsä on yöllisellä reissullaan kohdannut elämistään viimeisen lopun jossain kauempana kuin kodin lähettyvillä? 

Luin muutama päivä sitten Talvicamino-blogista kirjoittajan tämänvuotisen caminon kaikki postaukset. Hän liikkui aikaisemmin talvella, kuin minulla ja sisarellani on tarkoitus ensi vuonna caminoida. Meidän olisi aikomus olla perillä toukokuun alussa ja niin ollen lähteä liikkeelle viimeistään maaliskuun puolivälissä. Tuli mieleeni, kuinka kylmä maaliskuu mahtaakaan vielä olla Pohjois-Espanjassa. Meille pohjoisen ihmisille lumi, liukkaus ja kylmä ilma ei sinänsä ole epätavallista, mutta ehkä sitä on ajatuksissaan valmistautunut enemmän liialliseen lämpöön, kuin ajoittaiseen lumeen ja kylmään vesisateeseen. 

Luin myös jostain, että alkuvuosi on caminon kävelemiseen siinä mielessä hyvä, ettei ruuhkia majoituksissa ole, enemmän voi olla ongelmana se, etteivät majoitukset ole vielä auki kovin laajalti. Ludeongelma on ymmärtääkseni talven jälkeen vähäisempi kuin loppukesästä, jolloin tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat nukkuneet majoitusten vuoteissa. Se sopisi minulle. Kuulisin mielelläni caminolla olleilta kuinka usein he ovat tähän ludeongelmaan törmänneet ja kuinka sitä voisi välttää. Ja jos ei voi välttää, kuinka siitä pääsee parhaiten eroon. 

Kävelymusiikiksi suosittelen tällä kertaa valtatieaiheisen kappaleen Highway Don't Care.


6 kommenttia:

  1. Hei :)
    Talvicaminon sivulta bongasin tämän blogisi. Meillä on samanlainen suunnitelma, kävellä 2016 Camino. Itse lähden matkaan keväällä.
    Sinä olet jo hyvässä harjoitusvireessä (luin sieltä täältä), itse toivon pääseväni syksyllä vauhtiin (jalkaongelmia tällä hetkellä). Varustelun ja henkisen valmistautumisen olen jo aloittanut ;)
    Mukavaa valmistautumista, pysyn kuulolla!

    PS. Olen itse liiittynyt erääseen caminofoorumiin, jossa tietoa on todella paljon, joka aiheesta caminoa koskien (myös luteista löytyy paljon juttua). Jos kiinnostaa, niin osoite on caminodesantiago.me

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tanja, vinkistä! Kävin heti rekisteröitymässä tuonne foorumiin ja tutkailen sitä lisää, kun on enemmän aikaa .)

      Hyvää valmistautumista sinullekin!

      Poista
    2. Kiitos :)
      Varoituksen sana: Minulla on mennyt todella paljon aikaa tuolla foorumilla :D
      Olen siellä nimimerkki Tanja2016 , mutta esittelyä lukuunottamatta en ole muuta kirjoitellut siellä (esittelyn tein 2016 lähtijöihin), keskityn lukemaan- tuntuu että kaikki on kysymykset on jo kysytty.

      Tällä hetkellä muuten kadoksissa on yksi nainen, siis Caminolta kadonnut jo jokin aika sitten. :(

      Poista
    3. Voi, ikävä kuulla, että joku on tosiaan kadonnutkin, onhan siellä vuosittain tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä kulkemassa, joten jotain pahaakin voi tapahtua joskus. Mutta onneksi en ole nyt sitten lähdössä yksin. Entä sinä? Kurkkasin blogiisikin, mutten siitä ihan ymmärtänyt, lähdetkö yksin vai jonkun toisen kanssa :)

      Poista
    4. Avaan aihetta koskevan blogin vasta syksyllä. Olen sen jo kasannut, mutta ei ole vielä sinne oikein paljoa kirjoitettavaa- siksi myöhemmin.
      Mutta joo, olen lähdössä yksin. Tämän hetken suunnitelmiin kuuluu että mies tulee Santiagoon vastaan ja lähdemme siitä sitten yhdessä Finisterreen. MIes ei pysty pidempiä lomia nyt pitämään. Ja, hän oikeastaan aloittaa pian pyhiinvaelluksensa Pariisista, pieni pätkä kerrallaan ja tekee matkaa varmaan muutaman vuoden, ensin viikonloppuisin, sitten lomilla.

      Poista
    5. Kiva, tulen sitten lukemaan, kun avaat blogin! Minäkin olen toiveikas, että puolisoni tulee minua vastaan Santiagoon ja jatkaisimme siitä Portugaliin, mutta se on vielä suunnittelun asteella. :)

      Poista