Viileää ja lämmintä

eilisaamun työmatkajärvi

Loppukesän päivät voivat olla lämpötilojen suhteen hyvin vaihtelevia. Olemme saaneet nauttia todella aurinkoisista säistä, mutta lämpötilojen suhteen on ollut sekä viileää, että hellettä. Kävelin niin maanantaina kuin tiistainakin työmatkan molempiin suuntiin keräten kilometrisaldooni lähes 40 km lisää. Aamuiset kävelyt olivat viileitä ja iltapäiväiset kotimatkat helteisiä. Kummatkin matkat kävelin lyhythihaisella paidalla ja puoleen sääreen yltävillä juoksuhousuilla. Ylläni oli huomiovärinen kävelyliivi, joka on aika lämmin ja pariin otteeseen selässäni oli reppu, jonka rikkoutunut vyöklipsi on korvattu Deuterilta tilatulla varaosalla, siitä kiitos Kammenpyörittäjälle, joka tilasi klipsejä useampia varastoon.

Olen miettinyt tulevalla caminollani olevia lämpötiloja. Aikomukseni on siis kävellä camino sisareni kanssa aikaisin keväällä, maaliskuun puolivälistä toukokuun alkuun. Olen ymmärtänyt, että pohjoisessa Espanjassa saattaa tuolloin olla melko viileääkin vielä, jopa lumista paikoitellen. Tämä sopisi minulle mitä parhaiten, sillä pidän huomattavasti enemmän viileästä säästä kuin kuumasta. Liukkauskaan ei liene ongelma, olenhan tottunut luistelemaan meikäläisessä talvisäässä. Jos sittenkin sattuisi erittäin lämmin kevät, ei varmaan kuitenkaan ole liian kuumaa. 

morjestus pusikosta

Minulla on sellainen lämminilmatrauma, että kasvoni muuttuvat hyvin helposti tulipunaisiksi, kun minun tulee lämmin. Ei tarvitse erityisesti edes ponnistella, mutta pienehkökin ponnistelu saa naamani loistamaan kirkkaasti. Se oli äärimmäisen noloa kouluaikoina. Olisin pitänyt liikunnasta, etenkin joukkuelajeista, mutta harmitti sitten olla paloautonpunainen vielä kaksi tuntia myöhemmin historian- tai englannintunnilla. Aikuisenakin tämä ominaisuus on rajoittanut haluani osallistua mihinkään ryhmäliikuntaan. 

Olen kuitenkin ajatellut, ettei sillä ole mitään väliä, jos minun naamani on punainen mennessäni kahvilaan tai yöpaikkaan Espanjassa. Ovat he varmaan nähneet punanaamaisia caminolaisia ennenkin. Jos eivät ole nähneet, niin sittenpähän näkevät. Ehkä minä melkein 50-vuotiaana voin jättää tämän trauman jo taakseni. 

Päivän countryksi valitsin Brad Paisleyn kappaleen I'm still a Guy. Minusta se on varsin vitsikäs ja totuudellinen muuallakin kuin amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kuulin tämän kappaleen ensimmäisen kerran viimeisimmällä USAn reissullamme vuonna 2009. Ajelimme juuri Utahista kohti etelää mukavaa joenvarren highwaytä. Takapenkin poikaset vaikeroivat, kun minä lauloin täysillä mukana.