Kyllä kaikki on niin toisin kuin ennen. Ennen täytyi ostaa kappaleita iTunesista, että sai musiikkia iPodistaan korviinsa. Sitä ennen täytyi ostaa CD-levy ja väkertää se tietokoneelle ja tehdä levystä kopio ja kuunnella sitä pitaleivän muotoisessa soittimessa, joka ei sietänyt juuri hiipimistä enempiä tärskyjä. Vielä muinoimmin kuljettiin c-kasettisoitin vyölaukussa ja juuri kun askel oli vetävin, täytyi kääntää kasetin puolta, tai paristo loppui. Ja aikojen alussa laulettiin ihan itse, jos musiikkia kaivattiin. Ihan niin pitkälle en sentään mennyt, en laula ihmisten ilmoilla.
Mutta nyt on Spotify (tämä on käänteismaksettu mainos). On se hienoa, tililtäni lähtee muutama euro kuukaudessa ja ulottovillani on niin paljon roskacountrya kuin ikinä voin toivoa. Ulottuvillani on kaikkea muutakin musiikkia niin paljon kuin voin toivoa, mutten juurikaan toivo. Minulla on täysin yksiulotteinen musiikkimaku.
Nyt on menossa noin viides vuosi pelkkää countrya. Soittolistoillani on sen lisäksi yksi J Karjalaisen levy ja joku muu, jonka nimeä en muista, siinä nuori mies soittaa kitaraa ilmiömäisesti, sen Kaupunkilainen laittoi minulle kuunneltavaksi siihen aikaan, kun kuskasin häntä vielä soittotunneille. Kaikki muu on kevyintä, tyhjänpäiväisintä ja kliseisintä countrya, mitä ikinä on keksitty julkaista. Niin luotettavaa ja niin helppoa. Ei tule elämäntuskaa sitä kuunnellessa. Sanoituksiin voi aina luottaa ja lopussa kiitetään herraa.
Ennen countryvaihetta (josta saa syyttää neljää USA:n matkaamme vuosina 2004-2009) minulla oli noin viiden vuoden mittainen klassisenmusiikin vaihe, jonka aikana Arno Cronvallin ääni tuli niin tutuksi, että tunnistan sen puolesta tavusta. Tämän vaiheen aikana ostin vielä CD-levyjä, niitä minun tulee konmarinoida kunhan siihen todella ryhdyn. Minulle jäi muutamia lempikappaleita, joita edelleen tunnistan, mutta mitenkään tietäväiseksi en tullut klassisen musiikin suhteen. Ennen tätä vaihetta taisin olla puolen vuosikymmentä kuuntelematta musiikkia ollenkaan, jäin niillä tienoin radio-orvoksi Radio Mafian kuoltua. En lainkaan saata kuunnella näitä erinäisiä aamulähetyksiä lässytyksineen, eikä kotimainen pop oikein iske. Eläkeläiset ovat asia erikseen, se on taidetta, jota kestän keikan kerrallaan.
Tällä hetkellä kävelycountryt-soittolistallani on 98 kappaletta. Se on siis lähes valmis. 98 kappaletta tarkoittaa 5 h 51 min erilaisia jollotuksia. Noin 3/5 on miesten esittämiä, 1/5 osaa on duettoja ja 1/5 naisten esittämiä. Roskacountryyn kuuluvat olennaisena osana duetot, joissa mies laulaa matalalla äänellä ja naisääni on kiekuva tai vaihtoehtoisesti naukuva. Niissä tarinoissa harvoin on onnellinen loppu, useimmiten yritetään yhteenpaluuta huonoin tuloksin. On olemassa myös miesduettoja, jotka ovat hieman merkillisiä, mutta ilmeisen miehekästä kuitenkin, countrysta kun kumminkin on kyse. Se ei ole nössöjen hommaa ollenkaan. Miesten yksinäänlaulamissa kappaleissa eniten käsitellyt aiheet ovat autot, alkoholi, Jeesus ja naiset. Naiset laulavat miehistä, autoista ja alkoholista, joskus harvoin myös Jeesuksesta. Välillä naiset laulavat myös naisista.
Luku 100 on ollut lempilukuni jo pitkään. Eräänä vuonna olin 100 päivää karkkilakossa, mikä oli helpompaa kuin uskoinkaan, vieroituin sokerista melko nopeasti ja oli erittäin typerää palata sokerin pariin sadan päivän jälkeen. Toisena vuonna uin avannossa 100 päivänä peräkkäin. Se vaati jo hieman enemmän yritystä, sillä sataan päivään sisältyi hieman matkustamista. Minun piti käydä juoksujalkaa avannossa varhain aamulla ennen 600 km ajomatkaa ja täytyi pakottaa sukulaiset tekemään minulle avanto yli metriseen jäähän. He myös joutuivat pakottamaan minut sinne avantoon, se on ollut kylmin paikka maailmassa, jonne olen mennyt uimapuvussa. Kaikki elossa olevat sukulaiset ja kylän miehet tulivat katsomaan äitini hullua tytärtä, joka todella menee sinne avantoon 25 asteen pakkasella. Mutta tulipa käytyä.
Muita sadan asian projektejani oli myös sadan kirjan lukeminen, joka on edelleen vaiheessa 50, sillä tein fataalin virheen ottaa puolivälissä luettavakseni Raamatun. Olen leikitellyt ajatuksella siirtää sen takaisin listan hännille ja jatkaa listan läpikäymistä. En muista enää mistä sadan kirjan lukulistani otin, mutta luultavasti löytäisin sen kirjahyllystä ryppyisenä kopiona. Kammenpyörittäjä näki melkoista vaivaa hankkimalla minulle huutonetista ja divareista kirjoja, jotka ovat pian 10 (eivät sentään sataa) vuotta pölyttyneet kirjahyllyssä lukemattomina. Esimerkkinä mainittakoon James Joycen Odysseus, jonka lukemista en tuolloinkaan odottanut lainkaan ilolla. Voi olla, että tuon sata-villityksen todisteet konmarinoin ilolla. Raskain kirja, jonka sain kahlattua läpi oli ehdottomasti Peltirumpu. Vähiten siinä pidin kaikesta.
Koskapa luku 100 on minulle merkityksellinen, olen halunnut kävelycountry-soittolistani olevan täsmälleen sadan kappaleen kokoinen. Vaikka laittaisin sinne aina vain mielestäni hyviä kappaleita, muodostuu osa kuitenkin liian ärsyttäviksi jopa omassa genressään, että voin poistaa niitä parempien tilalta. Eilen soittolista lähestyi täydellisyyden tilaa. Vain kaksi kappaletta puuttuu. Vain kaksi hienoa laulua, joissa puhutaan vaikkapa nelivedosta, oluesta ja isänmaasta. Haluan vielä harkita, mitkä kaksi kappaletta tekevät listastani täydellisen.
Caminolla en aio kuunnella musiikkia kävellessäni. En ainakaan niin paljon kuin aluksi ajattelin. Tilannetietoisuuden vuoksi on järkevää kuunnella ympäristön ääniä, säätä, liikennettä, eläimiä ja muita ihmisiä. Ja tietysti sisartani. Minua hieman jännittää mistä kaikesta puhumme matkamme aikana ja mistä emme.
Viimeaikaisista lisäyksistäni soittolistaani hupaisin on Carrie Underwoodin kappale Before He Cheats. Olen niinkin aallonharjalla, että otin kappaleen listoilleni jo kuusi vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Aluksi ymmärsin sanoituksen väärin ja ihmettelin, miksi tarinan nainen vahingoittaa pettävän poikaystävän uuden ihastuksen autoa, muttei sentään. Vain petturimiehen vehicle saa tuntea petetyn naisen raivon. Ei kivaa käytöstä ollenkaan, kummaltakaan. Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin tekee typeryyksiä, puolin ja toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti