27. kävelypäivä Pintínistä Ferreriosiin 21km, astuimme toiseen kokemukseen

Joitakin asioita ei sitten vaan voi uskoa, kun sanotaan. Eilen ei vielä voinut tietää miten erilaisella reissulla tänään jo ollaan. Vedenjakajan nimi oli selkeästi Sarria. Eilen vielä kävelimme pitkiä aikoja kaksistaan ketään muuta vaeltajaa näkemättä, eilen vielä tuntui toisenlaisesta. Tänä aamunakin tuntui vielä samalta kuin koko matkan ajan, siltä ettei loppu vielä häämötä,  eikä tämä ole vielä tässä. Nyt se tunne on poissa ja tilalla on kummallinen hämmennyksen tunne, jossa on seassa vähän pettymystä, juuri sitä mistä on varoitettu tuntemasta. 

Koko päivän kävelymatkan kuljimme sumussa tai pilvessä. Sarriastakin näkyi vain vähän, mutta sen erotti, että siellä oli valtava määrä albergueita. Sieltä moni aloittaa oman caminonsa, koska sieltä on juuri vähän yli 100 km Santiago de Compostelaan. Me olimme Sarriassa noin puoli yhdeksän aikaan, juuri kun espanjalaiset naiset pissattivat koiriaan ja veivät lapsiaan kouluun ja espanjalaiset miehet seisoivat rivissä baarin tiskillä odottamassa kahvia. Tärkeät tehtävänsä kullakin. Me kuljimme läpi heräävän kaupungin ja näimme miten vaeltajia ilmestyi reitille yhä enemmän. 

Jostakin luin, että juuri aloittaneet erottaa siitä, että kengät kiiltävät ja vaellushousuissa on vielä kaupan taitokset. Niin erottikin ja siitä miten puheliaita he olivat. Pitempään kävelleistä vaikuttaa tulevan päivä päivältä vaiteliaampia. Niin minustakin, haluan yhä vähemmän puhua kenenkään kanssa. Osa minusta haluaa, että kilometrit loppuvat, mutta osa toivoo, että loppumatkan saisi kulkea aivan rauhassa. Eivät minun toiveeni ole sen tärkeämpiä kuin muidenkaan, kukin kulkekoon niin kuin haluaa. 

Maisemista ei aivan voi mennä takuuseen, mutta luulen niiden olleen tänään kauniita, sumu peitti ne niin suurelta osin. Saavuimme määränpäähän alkuiltapäivästä, samaan aikaan aurinkokin pystyi pilveen sen verran, että alkoi paistaa. Olisin voinut kulkea vielä jonkun aikaa, tunnin tai kaksi, mutta toisaalta ei hyödytä nyt kiirehtiä, koska emme halua olla etuajassa Santiagossa. 

Tässä upouudessa alberguessa on privaattihuoneitakin jollaisen otimme. Talo on niin tuore, ettei yhteistilojen keittiö ole vielä saapunut. Huoneemme on suurempi kuin Opiskelijan yksiö ja IKEASSA on käyty kalusteostoksilla. Suihkuverho ei olisi pahitteeksi. 

Mietin tänään kulkiessa,  että mahtaako moni uudelleen caminolle tuleva tulla vain tälle viimeiselle sataselle. Luulen, että ei. Jollekin toiselle reitille kenties, tai pidemmälle matkalle tätä reittiä.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Matkaa on enää, ei vielä. Ajankulukseni kuuntelen Rodney Atkinsin kappaleen Farmer's Daughter.