Keskeneräistä, valmista ja kokonaan aloittamatta

Tasan kolmen viikon kuluttua olen Lontoossa sisareni kanssa, olemme toivoaksemme muistaneet kääntää kellojamme, sillä yöllä on siirrytty kesäaikaan. Mikäli tämänhetkinen unirytmini jatkuu, olen valvonut yöllä tunnin tai kaksi, sekä tottumuksesta että jännityksestä. Tuona pääsiäissunnuntain aamuna olemme pian lähdössä kohti Standstediä lentääksemme Biarritziin, Ranskaan. 

Nyt tuntuu kaksijakoiselta, toinen puoli minusta on sitä mieltä, että onneksi siihen on vielä kolme viikkoa ja toinen puoli iloitsee, että aikaa on vain sen verran. Valmisteluni alkavat olla hyvällä mallilla, vaikka rinkan koepakkaaminen on edelleen tekemättä. Reippaan entisessä huoneessa, joka on nyt vierashuone, on kokoelma varusteitani kannellisessa muovilaatikossa ja kaikki, mitkä eivät mahdu laatikkoon, ovat sen kannen päällä ja lähistöllä. Vaatevalintojani minun täytyy vielä tuumia, mutta koepakkauspäivä on huomenna. 

Meindlit ovat olleet pääasialliset kenkäni nyt muutaman kuukauden ajan, olen kulkenut niissä kaikenlaiset menoni ja ne ovat yhtä jalkojeni kanssa. Aion tehdä kengille vielä perusteellisen mehiläisvahakäsittelyn, vaikken ole kastellut jalkojani maastureissani kertaakaan alun ahkeran rasvaamisen ansiosta. Olen tarkistanut kenkien nauhat, ne ovat edelleen hyvässä kunnossa, sillä en nauhoita kenkiä kovin tiukkaan. Etenkään metallilla korjattu nilkkani ei siedä tiukkaa nauhoitusta, vaan kenkä alkaa herkästi puristaa, mikäli nyöritän liian piukkaan. Pohjallisten tilanne on vielä tarkistettava, vaativatko ne uusinnan. Kengillä on kävelty nyt ainakin 1000 kilometriä, eivätkä ne häpeä uudesta lainkaan, päinvastoin ne ovat juuri sopivasti muotoutuneet jalkoihini. Onneksi aloitin kenkien käytön riittävän ajoissa. 

Toisiksi jalkineiksi ajattelin Fivefingersejä, lähinnä iltakäyttöön. Ne vievät hyvin pienen tilan ja ovat kevyet, mutta aloin epäillä, että mahtuvatko päivän vaelluksesta mahdollisesti turvonneet varpaani omiin kolosiinsa ja onko ohutpohjaisilla jalkineilla kiva kävellä varsinaisen vaellusetapin jälkeen. Crocsit otan mukaan kumminkin, sillä niillä voi mennä tarvittaessa suihkuun ja ne mahtuvat jalkaan tuli mitä tuli. 

Iltavaatteiksi tuumin ottaa mustat pellavaiset housuni, joissa on miellyttävä trikoinen vyötärö ja leveät lahkeet, ne saavat olla ryppyiset ja jos niitä tarvitsee pestä, ne kuivuvat nopeasti. Joku trikoinen iltapaita minun tarvinnee vielä hankkia. Joku monista Decathlonin fleecetakeistani päässee myös mukaan taukotakiksi ja iltojen viileyteen. Mitään paksua hupparia tai villapaitaa en aio ottaa mukaan. 

Arvatkaa mitkä ovat vielä aloittamatta? Ne säärystimet. Puikot törröttävät edelleen lankakerässä ja käsityö on sillä tasolla, että harkitsen montako silmukkaa puikkoa kohden. Säärystimet ovat täsmälleen samassa vaiheessa kuin espanjankurssini, aloittamista vaille valmis. Kielikurssin kanssa vakuuttelen itselleni, että näin en varmasti ehdi unohtaa mitään, kun en ole opetellut mitään liian aikaisin unohdettavaksi. Totuus on tietysti se, etten vain ole saanut aikaiseksi kuunnella edes sitä muutaman tunnin kevytkurssia. Ehkäpä yllätän itseni ja aloitan kutomisen ja laitan kielikurssin soimaan samaan aikaan? Tai sitten en. Aivan tarkalleen ottaen olen kyllä kuunnellut kielikurssia 8 minuuttia 15 sekuntia, joten kyllä se siitä. Tuossa on vain liian houkutteleva nappula painettavaksi, tuo torkku.

Eilen lisäilin hieman kappaleita kävelycountrykansiooni, jossa on nyt 121 kappaletta. Ehdotan päivän kävelymusiikiksi pahaenteiseltä kuulostavaa kappaletta Better Dig Two, jonka esittää The Band Perry. Juuri niin pahaenteinen on tarinakin, tälle naiselle ei aleta ryppyillä.