Toinen ja kolmas kävelypäivä

Eikö sitä ole sellainen sanontakin, että alku aina hankalaa? Tai ainakin raskasta.  Ei minulla ollut sellaista luuloakaan, että Pyreneitten yli noin vain juostaisiin, mutta aika homma se tosiaan oli. Eilen aamulla heräilimme seitsemän maissa ja kahdeksalta olimme valmiit lähtöön. Lähtöä voisi koittaa vähän nopeuttaa pakkaamalla illalla rinkat niin valmiiksi kuin mahdollista.

Säätiedot antoivat ymmärtää,  että sadetta olisi 65% todennäköisyydellä ja olihan sitä. Olimme kävelleet Valcarlosista vasta noin puolitoista kilometriä, kun sade alkoi pikkuhiljaa. Laitoimme rinkkojen päälle sadesuojat ja huput omiin päihimme. Alkumatka oli vilkkaaksi sanotun maantien reunaa, mutta eilen aamulla liikenne oli hyvin vähäistä. Loiva ylämäki meni aika helposti, eikä rinkkakaan tuntunut mitenkään tappavalta.  Sisareni rinkka tuntuu vaativan säätöä useammin. 

Tiesimme, että ennen Roncesvallesia olisi jyrkkä nousu, caminoreitti vei pois maantieltä metsäiseen maisemaan. Paikoin polku oli hyvin mutainen ja jyrkkä, lumikasoja näkyi siellä täällä. Vettä satoi tasaisesti, muttei ollut ollenkaan kylmää. Nousua oli aamusta asti kaikkiaan 9 km ja sen kanssa matka korkeimmalta kohdalta alas Roncesvallesiin vei meiltä kaikkiaan neljä tuntia, matkaa taisi olla noin 14 km. Jätimme yhden oikaisupolun väliin nousuineen ja laskuineen ja taapersimme tasaisempaan ylämäkeen tietä pitkin.

Roncesvalles oli aivan toisenlainen paikka kuin olin luullut, olisihan tuota tietoa ollut tietysti saatavilla, mutta en viitsinyt ottaa selkoa. Se ei ollut suuri kaupunki, eikä oikeastaan edes pieni, vaan siellä oli luostari, caminotoimisto, info ja kahvila. Pari albergueta taisi olla myös. Kuvia päivän kävelyosuudelta ei ole, sillä varjelin puhelintani sateelta.

Vesisade oli lakannut ja poikkesimme kahvilaan kaakaolle. Minun niskani oli aivan jumissa, sillä välillä olin pitänyt huppua alhaalla sateen oltua vähäisempää. Vettä oli kuitenkin valunut niskaani ja teki olosta kylmänkälpäkän. Kävimme hakemassa toimistosta leimat passeihimme ja jatkoimme matkaa. Menimme yöksi seuraavaan pikkukaupunkiin,  tai ehkä sitä voisi sanoa kyläksi. Paikan nimi oli Burguete ja menimme siellä pieneen hotelliin, jossa Hemingwaynkin sanottiin hengailleen. Uskomme. Meillä oli siisti ja mukava huone hintaan 49 euroa ja märän kävelypäivän jälkeen huone täytti kaikki tarpeemme. 

Illalla kävimme kylän ainoan kadun varrella olevassa ravintolassa, jossa menu pilgrim maksoi 10 euroa. Siihen hintaan sai valita alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan muutamasta vaihtoehdosta. Hintaan kuului myös leipää, vettä ja lasillinen viiniä. Söimme alkuun pateta, pääruoaksi täytettyä kalkkunaleikettä ja lopuksi jogurttia. Tällä setillä jaksoi kyllä nukkua.

Tämä aamu valkeni puolipilvisenä vähän vaille kahdeksan ja siihen aikaan mekin lähdimme liikkeelle. Oloni oli aivan mainio, ei lihasjumia, ei nivelkipuja ja rinkka istui selkääni oikein hyvin. Kävelimme ensin  kolmisen kilometriä seuraavaan kylään, jossa oli melko suomalaisen näköinen kirkko, mutta ennen kaikkea hyvää aamukahvia. 

Muita peregrinoja alkoi näkyä, olivat varmaan lähteneet Roncesvallesista. Ylämäen alussa riisuimme takit, aurinko paistoi paikoin oikein mukavasti. Oli melko suomalainen kesäsää.

Nousua oli tänään paljon enemmän kuin olin ymmärtänyt, mikä oli varmaan ihan hyvä. Nousimme monta rinnettä ylös ja laskeuduimme monta alas. Vaikka sää oli ihan kuiva, edellispäivien sateet olivat tehneet osasta polkuja todella mutaisia ja varovasti kuljettavia. 

Maisemat olivat erittäin kauniita, oli hyvä muistaa katsella kauemmaksi kuin omiin jalkoihinsa, ainakin toisinaan. Saavuimme Zubiriin kahden jälkeen, eikä jaloissa ollut enempää paukkuja jatkaa matkaa. Olimme tosi kurassa lahkeista ja kengistä, oli myös jo nälkä. Menimme ensimmäiseen yksityiseen albergueen, jossa petipaikka lakanoin ja pyyhkein neljän hengen huoneessa maksoi 15 euroa. Saimme alavuoteet, sillä olimme paikalla aikaisin. Pesimme pyykkiä ja huuhdoimme kuraa kengistä, kävimme ostamassa evästä aamuksi ja kartoitimme illallispaikkaa. Kahdeksan maissa menemme syömään taas menu peregrinon. 

Huomenna olisi sitten taival Pamplonaan, sinne on matkaa 22 km. Sään ennustetaan muuttuvan taas sateiseksi loppuviikkoa kohden. Varusteet meillä kyllä toimivat, mutta toivotaan, ettei kuitenkaan ihan kamalasti sada, tai ole kovin kylmää. Jos sää vain muuttuisi selkeästi tasaisen aurinkoiseksi, harkitsen sitä, että lähetän jotain varusteita kotiin, rinkkani paino on aika tapissa ja saisi mielellään painaa vähemmän.

EDIT: Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Toisen ja kolmannen kävelypäivän musiikiksi valitsin jo kotona Zac Brown Bandin kappaleen Colder Weather, vaikka toivon, ettei sää olisi maaliskuun 29. ja 30. päivä liian viileä, vaan kevät jo kunnolla hellisi meitä siskoksia. Ja kyllähän se jälkimmäisenä päivänä hellikin. Laitoin aamulla jopa aurinkovoidetta, rusketuksesta tullee melko toispuoleinen, kun nokka on koko ajan kohti länttä.