11. kävelypäivä Granonista Tosantosiin, noin 21 km ja mitä olen tehnyt väärin

11. kävelypäivä ei ottanut oikein valjetakseen, vettä tihuutti hyvin sankan siivilän lävitse, lämmintä oli melkein kymmenen astetta. Pikaisen maitokahvin jälkeen jätimme alberguen hieman seitsemän jälkeen suuntana mikäs muu kuin länsi. Ilma tuntui niin happirikkaalta, eikä yö kirkon ylisten lattialla ollut lainkaan haitaksi unen elvyttävyydelle. Muita kävelijöitä ei ollut vielä ruuhkaksi asti. 

Poikkesimme aamun ensimmäiselle tauolle Redecilla del Caminoon, siellä hotellin baarissa näimme kaksi norjalaisnaista, se on lähinnä meikäläistä tähän asti. Kyliä oli tänään tähänastista tiheämmässä, tosin aika pieniä paikkoja. Monessa oli kuitenkin albergue tai kaksi.

Suuren osan matkaa kuljimme valtatien reunaa, onneksi kunnolla erossa vilkkaasta rekkaliikenteestä. Molemmin puolin oli peltoja silmänkantamattomiin, erilaiset peltotyöt on ilmeisesti tällä erää tehty, viljat ovat hyvällä alulle.  Karjaa ei taida olla näillä main suurestikaan, sontanäytteet tiellä puuttuvat tyystin. Sää selkeni niin, ettei enää satanut lainkaan, eikä kyllä tuullutkaan. 

Matka jatkui Beloradon halki ja koska jalat olivat vielä menokunnossa, jatkoimme vielä viitisen kilometriä Tosantosiin. Tämä on oppaamme mukaan väkimäärältään niinkin vilkas kuin 60 hengen mesta. Melkein kaikki miespuoliset olemme varmaan jo nähneetkin pienen alberguen baarissa,  jossa käy kuhina ja nettiyhteys toimii majoitussalia paremmin. Muutamia eilisillan alberguetutuista on täälläkin. 

Minulla kävely sujuu hyvin, hieman keventynyt rinkka tuntuu selässä omalta ja hyvältä, kengät toimivat hyvin. Minulla ei ole yhtään rakkoa jaloissani, ei kipuja missään. Myöskään mitään vatsavaivoja tai flunssan oireita ei ole. Nukun ihan hyvin ja tunnen olevani voimissani, se tuntuu tosi hyvältä. Se ei tosin sulje pois sitä, että päivän viimeiset kilometrit ovat todella pitkiä ja kengät tuntuvat täysiltä. Sitten kun pääsen suihkuun ja saan crocsit jalkaan, olen jo ihan toipunut päivästä. Tänään en ollut edes kovin kylmissäni pysähtymisen jälkeen. 

Sain ajatuksen kirjata tähän postaukseen asioita, joita tiedän jo nyt tehneeni väärin tai typerästi joko valmistautumisessa tai tähänastisella caminolla. Niistä voi olla hyötyä muille, jotka lähtevät samalle reissulle.

• Otin mukaan liikaa iltavaatteita ja pikkurompetta. Otin mukaan myös sellaista, minkä kadottamista pelkäsin ja joka on korvattavissa edullisella vaihtoehdolta,  nimittäin lahjaksi saamani kalliit aurinkolasit. Niiden kotelo oli aina kierähtämässä rinkan ylätaskusta ulos, paikka oli sinänsä järkevä ajatellen lasien käyttämistä. Ei kannata ottaa mukaan sellaista, minkä hukkaaminen itkettäisi, enkä nyt puhu passista tai muista sellaisista mitä on pakko olla mukana. Lasit ovat nyt  menossa kotiin.
• En harjoitellut rinkan kanssa ollenkaan. Hyi minua. Siksi minulle olisi oikein, että minulla olisi kipuja tai rinkka kenkkuilisi. Jos olet yhtään minua fiksumpi, kanna rinkka noin 10 kg painolla useita kertoja etukäteen ja ennen kuin lähdet matkaan, pakkaa kilo pari vähemmän tavaraa.
• En ole juonut tarpeeksi. Enkä nyt tarkoita viiniä, sitä on tullut maisteltua lasillinen tai pari joka menu pilgrimin yhteydessä. Vettä pitäisi juoda useammin ja enemmän kävelyn aikana. Sitten vaan tulee pian se tilanne, että pitää päästä pissalle. Onneksi vessoja on baareissa ja baareja muutamien kilometrien välein. Tai ainakin 10 km välein, etten anna liian ruusuista kuvaa. Puskapissalla kävijöitä on kyllä näkynyt.
• Olen syönyt epätasaisesti ja epäterveellisesti, minulla ei ole lainkaan nälkää, eikä edes paljon mielitekoja. Syön koska on pakko. Syökää te fiksummin omalla caminollanne. 
• Unohdin ottaa kotoa kiven Rautaristille jätettäväksi. Hankin jotain korvaavaa Englannista, kevyempää kuin kiven.
• Siskoni mukaan hänen olisi ollut viisasta aktivoida hänen espanjankielen taitonsa. Minusta hän kyllä selviää oikein hyvin, viiniäkin on saatu tarpeeksi.
• Myös rinkkoihimme olisimme kumpikin voineet tutustua paremmin. Minun Deuteristani löytyi säätöjä paljon lisää, onneksi saimme vinkkejä Facebookin kautta.
• Olisimme voineet varata enemmän aikaa caminoon.  Minä ainakin sokeuduin opaskirjojen aikatauluille ja etappien määrälle ja pituuksille. 7-10 päivää lisää aikatauluun (joka olisi onnistunut kummallekin  ihan hyvin) ja meillä olisi aikaa ja energiaa muuhunkin kuin kävelemiseen. Mutta toisaalta, olemme jo huomattavasti kasvattaneet kestävyyttämme sillä, että on tietynlainen ajanloppumisenpelko persiissä. Mieleemme tuli, että jos olisimme lähteneet aikaisemmin, olisi ollut vielä kylmempää säätä.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Tänään meille esiintyy Billy Currington, kappaleen nimi on ytimekkäästi People Are Crazy ja aika useinhan se pitää paikkaansa. Näin voi tietysti tapahtua vain Amerikassa, eikä välttämättä kovin usein sielläkään, mutta what the heck, jos sattuukin. Tästä löysin virallisen musiikkivideon, jossa tämä veikeä pörröpää itse soittelee kitaraa ja laulaa. Se on vuodelta 2009. Tuolloin olimme viimeksi USA:ssa ja tämä tuore kesähitti soi silloin tiuhaan lännen radiokanavilla, kun viiletimme Utahissa, Arizonassa ja Uudessa Meksikossa (muunmuassa).