12. kävelypäivä Tosantosista San Juan Ortegaan ja lisää välinerikkoja

Makuusalin puolalaisvahvistukset, 7 käänteiskääpiötä ja Lumikkinsa heräsivät kello kuusi ja voi sitä pakkauksen tohinaa,  30 minuuttia he touhusivat ahkerasti vaiti ja hämärässä, muttei yksikään pussukka tai nyssäkkä näyttänyt päätyvän rinkkoihin. Puoli seitsemältä he päättivät muittenkin puolesta,  että on jo aamu ja pistivät valot päälle ja volyymit kaakkoon. Jokaisella oli asiaa jokaiselle ja toisen puolituntinen jälkeen he viimein olivat niin valmiit, että yhtä lukuunottamatta menivät ovesta ulos. Viimeinenkin ronski puolalainen ehti vessasta porukan mukaan juoksujalkaa housujaan vyöttäen. Me muut saimme sitten pistorasiat ja pesutilat käyttöömme. 

Aamu oli tosiaan viileän puoleinen, kun mekin vähän seitsemän jälkeen lähdimme liikkeelle. Päivä on selvästi jatkunut caminomme aikana, ei tarvinut enää pimeässä etsiä reittiä. Ensimmäinen kylä oli pieni, mutta albergue sielläkin oli, seuraavassa pysähdyimme kahville ja tortillatäytteiselle sämpylälle. 

Tämän päivän urakaksi olimme päättäneet löyhästi sen, että palaisimme siihen etappirytmiin, jonka saimme lähtöpisteen caminotoimistosta. Jos sittenkin olisimme hyvissä voimissa San Juan Ortegan kohdalla, jatkaisimme pidemmällekin. 

Luvassa oli nousua aina 1100 metriin ja matkaa noin 20 km. Ilma pysyi viileänä ja kun aloitimme varsinaisen nousun Villafranca Montes de Ocan jälkeen sää edelleen viileni. Nousu meni molemmilta mukavasti muutamalla pikkupaussilla. Muita kulkijoita näkyi vain muutamia, muunmuassa eilen näkemämme nuorten aasialaisten ryhmä.  Yksi miehistä käveli silloin niin vaivaisesti,  että näytti kyllä tuskalliselta. Nyt tuo sama mies otti meidät nousussa kiinni ja meni menojaan - kyynärsauvoja käyttäen! Mahtoiko noudattaa lääkärin neuvoja? Joillakin aasialaisilla on muuten merkillinen tapa peruuttaa jyrkkiä, mutta tasaisia laskuja. Se näyttää oudolta, kun menevät takaperin, niin tämä miekkonen keppiensäkin kanssa. Ehkä se venyttää pohkeita?

Kun pääsimme ylös, olimme melkein kiinni pilven pohjassa, tuntui kuin niihin olisi voinut tarttua. Hengitys höyrysi edelleen ja ilmassa alkoi olla jonkunlaisia lumijyväsiä ja hiutaleita. Lunta kertyi ihan vähän kylmään kanervikkoon, muttei sen enempää. Parempi hiutaleet kuin  vesipisarat. 

Viimeinen osuus oli päänousun jälkeen 9 km pitkä, siinä tehtiin  vielä terävä laskeutuminen ja nousu ja sitten oli hyvin loivaa laskua leveää tieuraa,  joka muistutti meikäläisiä avohakkuita. Ei kovin kaunista. Tällä osuudella ei ollut yhtään mitään muuta kuin  tieura,  joten 9 km matkalla täytyy turvautua puskapissaan, jos hätä yllättää ja juotavaa ja syötävää on hyvä olla tarpeeksi. Ei uskoisi miten pitkältä tuollainen matka voi tuntua. 

Olimme juuri ylittäneet melko vuolaasti virtaavan spontaaniojan puunoksiin ja kiviin tukeutuen ja etenkin sauvoihimme luottaen. Yhtäkkiä siskoni sauvosta toinen notkahti liitoksestaan ja kävi käyttökelvottomaksi. Aivan normaalissa käyttötilanteessa jo toinen Black Diamond Z-pole rikkoutui. Harvoin tekee niin mieli kirota. Maksoimme 129 euroa sauvaparista ja nyt kummaltakin on alle 300 km käytön jälkeen toinen sauva sökö! Millaiseen käyttöön ne on oikein tarkoitettu? Laitoin  edellisen sauvarikon jälkeen postia valmistajalle, muttei sieltä ole kuulunut mitään. Huomenna täytyy mennä jälleen sauvaostoksille, kun pääsemme Burgosiin. Jollei vielä tullut selväksi, en suosittele Black Diamond-sauvoja. 

Pääsimme alkuiltapäivästä San Juan de Ortegaan ja minä olin sen verran jäässä ja huonolla tuulella (yksisauvaisena käteni ovat erilaisella rasituksella ja kylmenen nollakelissä näköjään nopeasti), että päätin meidän hankkivan nyt yöpaikan, lämpimän suihkun ja huoneen. Kylässä oli casa rural, josta otimme 50 euron ihanan mukavan huoneen. Seisoin suihkussa kuumemmassa vedessä kuin koskaan ja lämpimän peiton alla pääsin sopuun maailman kanssa parissa tunnissa.

Huomenna siis kävelemme Burgosiin. Siellä menemme myös hotelliin. Ja ostamme nipun sauvoja. Sisareni haluaa kokeilla rinkankuljetuspalvelua. Se on toimivaa ja ilmeisesti kannattavaakin bisnestä, mutta kerron siitä lisää yksityiskohtia, kun asia on kokeiltu huomenna. Sisareni haluaa tietää helpottavatko jaloissa tuntuvat kävelykivut ilman rinkkaa.

Aamukahvipaikan seinältä bongattu klisee

Kuvia ei ole tältä päivältä paljon, oli jotenkin  jähmeä päivä, jossa kohokohdat olivat vähissä ja muodostuivat tosiaan majoituksen lämmöstä ja Simpson-jaksosta. 

Sisareni kävi peregrinoille tarkoitetussa messussa kylän kirkossa ja palasi tyytyväisenä,  nyt hän oli pysynyt mukana messussa ja tiennyt mistä puhutaan englanninkielisen opaslehtisen avulla. Kohta menemme baariin syömään jotain ja sitten varmaan unten maille. Uni varmaan maistuukin ilman puolalaisen seitsemän veljeksen yöllistä konserttia.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Kahdentenatoista kävelypäivänä emme onneksemme "Bleed Red" edes kantapäistä, mutta sen nimisen kappaleen meille laulaa Ronnie Dunn, joka on puhuu tässä aika hienosti inhimillisyydestä. Siitä miten jokaisen sisällä virtaa punaista suonissa, olimmepa päällepäin mitä hyvänsä.