29. kävelypäivä Hospital de la Cruzista O Cotoon, 21 km

Eilisestä majapaikasta jäi vähän valju tunne, niin sitä on nettiin rakastunut, että ilman sitä on aivan orpona. Muutenkin jäi hampaankoloon niinkin paha juttu kuin, etteivät palelua parantamaan tilaamamme kaakaot olleet kuin taskunlämpimiä ja meitä peregrinoja ei päästetty lämmitettyyn osaan ravintolaa, vaan se oli varattu perheelle. Päivällispasta oli mukiinmenevää ja pääruokalammas oikeastaan ihan hyvää, mutta olin huonolla tuulella ja nyrpistelln sillekin vähän. Huoneessamme oli kuitenkin patteri, jota pääsimme näpelöimään ja alkulämpö, 11 astetta nousi illan aikana lähelle kahtakymmentä. Annoimme patterin posottaa koko yön, kostona niistä haaleista kaakaoista.  Ai niin, huoneemme pensionissa maksoi kahdelta 33 euroa ja päivällinen 10 euroa,  joten oikeasti ei ollut kyllä syytä juuri valittaa. 

Koska viihdykettä ei ollut illalla toistemme seuraa kummemmin, menimme nukkumaan aikaisin. Niinpä jaksoimme hyvin herätä jo puoli seitsemältä. Tuntia aikaisemmin kävin hereillä ja näin todella kirkkaan tähtitaivaan. Seitsemältä kun jätimme kylän taaksemme, oli taivas jo pilvessä. Oli tuulista ja kylmää,  täytyi kaivaa pipo ja hanskat esille. Määränpäänä oli kylä nimeltä O Coto ja siellä oppaan mukaan oleva pension. Päivän kuluessa sää muuttuI aurinkoiseksi,  muttei lämpötila noussut varmaan viiteentoistakaan.

Ensimmäisten kylien baarit olivat joko olemattomia tai suljettuja, aamukahville ja tostadolle pääsimme noin 5-6 km kävelyn jälkeen. Sain myös eilisen postauksen julkaistua, sekä nykerrettyä siihen kuvatkin. Minun käteisvarani alkoivat olla vähissä, laitoin toivoni siihen, että Palas de Rein kaupungista löytyisi pankkiautomaatti.

Eiliseen tapaan aamun kävelytunnit olivat hyvin rauhallisia mitä tulee peregrinojen määrään. Ilmeisesti se, että olemme epäsynkronissa oppaiden etappeihin nähden, vie väkeä edellämme muutaman tunnin. Koska olemme perillä jo yhden, kahden aikaan, emme joudu iltapäiväruuhkaankaan. Sopii meille oikein hyvin. Pienten kylien majoituksissa on tilaa hyvin ilman varauksiakin.

Palas de Reissä bongasin heti pankkiautomaatin. Sepä vain jymähti korttini kidassaan, ruudussa vain luki "please wait". Onneksi automaatti sijaitsi pankin kyljessä, sieltä virkailija tuli antamaan korttini takaisin. Kävimme kahvilassa syömässä churroja ja ennen kaupungista lähtöä kokeilin toisella kortilla toisesta automaatista ja sain kuin sainkin rahaa nostettua.

Tämän päivän polut olivat oikein mukavia ja varmaan kesälläkin varjoisia,  kunhan puihin tulee lehdet. Kuljimme pienten kylien läpi, näimme monet vahtikoirat, joista jotkut viitsivät hieman viranpuolesta meitä haukkua. Pidimme vielä yhden limsapaussin ennen määränpäätä, se oli taas oikein kiva espanjalainen baari, jossa sai hymynkin tiskin takaa.

Tulimme perille O Cotoon, mutta se pension, jonne siskoni rinkan piti olla toimitettu, oli suljettu. Lähellä olevassa majoitusliikkeessä oltiin tiitteriä, nuori poika tuli oikein ulos asti kertomaan, että heillä oli business kyllä toiminnassa. Otimme vähän hintavan huoneen, 60 euroa. Hintaan kerrottiin sisältyvän myös aamiaisen. Huone onkin niin sievä kuin olla voi, hieno kylpyhuone ja suurehko telkkari! Vessan ovi on siitä metka, että se aivan heilahtaa apposen auki juuri, kun on istumassa pöntöllä asioilla ja toinen istuu vuoteella aivan vieressä. No, netti on hyvä ja toimiva. Otimme seuraavalle vessareissulle vaatenyssäkän oven pönkäksi. Sisareni rinkka oli toimitettu läheiseen baariin ja hänelle tuli siitä viesti puhelimeen. Hostellin (vai mahtaako tämä olla ihan hotelli?) nuorukainen kävi kipaisemassa rinkan tänne ja toi suoraan huoneeseen. Se oli hyvää palvelua, poika puhui englantiakin niin paljon kuin suinkin osasi. Seitsemältä menemme päivälliselle, tässä alkaakin olla jo nälkä.

Sisareni kävi tien toisella puolella baarin ja pikkukaupan yhdistelmässä katsomassa löytyisikö jotain pientä etupalaa ennen päivällistä. Siellä oli myös mies, jonka aikaisemmin tänään näimme puussa. Ensin näimme tien poskessa rinkan, joka oli viritetty jonkunlaiseen kärryyn meikäläisten kaljakärryjen tapaan. Ihmettelin, mistä hökötys oli siihen tipahtanut, kun huomasin miehen puussa. Hän kyllä kiipesi juuri alas joltisellakin hankaluudella. Nyt tämä mies oli baarissa juomassa yksinäisen näköisenä vino tintoa (arvatenkin kylmää) ja oli kutsunut sisartani seuraansa. Ihmettelen, ettei hän jäänyt, hyvänen aika.

Olemme katsoneet lempikanavaltamme Paramount Channelilta äärimmäisen huonoa elokuvaa Kuningas Salomon kaivokset, jossa Sharon Stone ähkii ja kiljuu espanjaksi mitä raivostuttavimmin ja Richard Chamberlain saa kyllä yrittää parodioida Indiana Jonesia, ei mene minulle läpi. Ehkä illempana tulee lännenelokuva.

Tarkoituksemme on kävellä huomenna ja lauantaina noin 20 km kumpanakin päivänä, sunnuntaille jää noin 15 km ja maanantaille noin 5 km. Kammenpyörittäjä on tänään saapunut minua noutamaan, hän on nyt Portugalissa ja autoilee maanantaiksi Santiago de Compostelaan.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Tänään ehdotan, että yhdessä kuuntelemme Zac Brown Bandin ortopedistä kappaletta Toes. Siinä lauletaan espanjaksikin, mutta kielitaito mahtaa olla melko samalla tasolla kuin minulla, eli pakkasen puolella. Kappaleesta löytyi vain lyriikkavideo, mikä kertonee siitä, ettei se ole ollut levyn hittikappale. Arvostan sitä, etteivät lyriikat ole comic sansilla.