torstai 30. kesäkuuta 2016

Sounds like a plan


En muuten tullut yhtään tönköksi eilisestä juoksukokeilusta. Ei ole pohkeet kipeät, eikä muutenkaan tunnu missään. En siis venyttelytkään ollenkaan eilen, vaikka kuinka tiedän, että se olisi hyvästä. Alan epäillä, että minussa on jotain eriskummallista, kun edes camino ei saa lihaksiani jumiin, eikä juokseminen eka kertaa vuosikymmeniin tunnu missään. Olisin toivonut jotain pientä jumitusta. Pöhköä. Ihan kuin se, että toivoin sadetta ja petyin, kun vain hieman ripotteli.

Eilen juttelimme sisareni kanssa iltasella ja meille alkoi muodostua pientä suunnitelman poikasta. Kesän aikana saatan matkustaa hänen luokseen Dorsetiin ja sen mukaan, miten paljon hän saa vapaata teemme muutaman päivän kävelyretken niissä kauniissa maisemissa, joita olen autoreissuilla jo päässyt vähän näkemäänkin.

Luulen, että piakkoin alkaa lentolippumetsästys ja varusteiden vilkuilu. Tämä kesä ei todellakaan ole ohitse!

Ehkä kävelemme tähän rantaan asti! Pakko katsoa Viisasteleva sydän pian!


Dierks Bentleyn neliosaisen musiikkivideo sarjan kolmannessa osassa tapahtuu seuraavaa:

2 kommenttia:

  1. Minun ensimmäisten pitkien kävelyitteni jälkeen en nukkunut kunnolla kviulta ja säryltä :D

    Kuulostaa mukavalta suunnitelmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään lenkillä vähän tuntui reisissä ei nyt kipua, mutta jonkunlaista jäykkyyttä. Joten kai siitä juoksusta jotain vaikutuksia olisi :D En juossut tänään, kun yritin kävellen parantaa vauhtia, mutta osuin niin hyvään metsämansikkapaikkaan, että siinä kykkiessä meni reittiennätys pilalle :D :D

      Poista