Merta kohti

Illallinen Monkton Wyld Court Communityssa oli jokseenkin yhteisöllinen, muttei samalla tapaa rauhallinen kuin Hilfieldissä. Saimme kuulla, että yhteisön vapaaehtoiset ovat siellä vain kaksi viikkoa ja lähtevät pois. Meno olikin melkoisen teinileirimäinen, ruoka oli ihan ok (Jeesus oli ihan hyvä kokki), enpä ennen olekaan maksanut illallisella siitä, että saan tiskata itse astiani.  Kokemusta rikkaampana jne. 

Illalla oli tiedossa yhteisön jäsenen syntymäpäiväillanviettoa, musiikkia ja nuotiolla istuskelua, jonne olimme Jeesuksen mukaan tervetulleita, mutta me vetäydyimme ullakkohuoneeseemme ja otimme pienet nokoset. Sellaiset 10 tunnin mittaiset. 

Aamulla oli edessä viimeiset kilometrit meren rantaan.  Koska meillä ei ollut kovinkaan kiire, päätimme kävellä ensin Charmouthiin ja sieltä Lyme Regisiin. Toden puhuakseni myös kartan korkeuskäyrillä oli osuutta asiaan, reitti rantaan näytti paljon tasaisemmalta Charmouthin kuin Lyme Regisin suuntaan. Itsepalveluaamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle puoli yhdeksän maissa, taivas oli puolipilvinen ja sopivan viileäkin. 

Aikomuksemme oli liittyä Monkton Wyldin kirkon läheltä Monarch's Way-reitille ja se löytyikin helposti, lähdimme heti taas peltoja halkovalle osuudelle, jota ympäröi sähköpaimen. Tällä kertaa sillä kohtaa oli kahva, jonka saatoimme avata ja sulkea perässämme, ei tarvinut kömpiä langan alitse. Vasikat laitumella katsoivat meitä kiinnostuneina,  mutteivat liikahtaneet lähemmäs. 

Melko pian myös Wessex Ridgeway liittyi seuraan ja joku kolmaskin reitti ja muutama public polku, mutta merkit olivat kyllin selkeät, emmekä pudonneet kartalta. Oli mukava taas kävellä maastossa eilisen asvalttipäivän jälkeen, lukuisia portteja kyllä kiipesimme ylitse tai pujottelimme läpi, useissa oli sähköpaimenkin. 

Kun olimme jo aika lähellä Charmouthia, tuli vastaan maissipelto,  joka oli tarkoitus halkaista.  Tässä pellossa ei ollut selkeää polkua, sukelsimme sinne sekaan vaan. Emme edes nähneet reunalta kuinka suuri pelto on, otimme toisella puolella näkyvän puun kiintopisteeksi ja sukelsimme. Onneksi meitä korkeampien maissien lehdet eivät ole teräviä, eikä niistä tartu mitään, mutta oli se silti hieman jännittävää. Polkua ei oikein hahmottanut, mutta putkahdimme noin viiden minuutin rivakan kävelyn jälkeen toiselta reunalta ulos pellosta ja vain muutaman metrin sivussa reitistä ja seuraavasta portista.

Loppumatka rannikolle oli leppoisaa polkukulkua,  jopa valtatie alitettiin,  ei tarvinut loikkia liikenteen seassa. Saavuimme Charmouthiin noin kymmenen aikaan aamupäivällä ja menimme heti teelle sievään teehuoneeseen. Kävelimme sitten viimeiset sadat jaardit rantaan ja sisareni muistikin käyneensä sillä rannalla joskus. Vietimme rannan pyöreillä kivillä maaten pienen lepotauon, aurinko oli sopivasti yläpilvien takana ja lokit rääkyivät kauniisti.

Lyme Regis näkyi hyvin Charmouthin rannalta. Olimme ymmärtäneet, että laskuveden aikaan matkan voi taittaa rantaa pitkin. Kivikkoa pitkin ei ole kovin mukava kävellä, eikä meillä ollut aavistustakaan vuoroveden vaiheista. Niinpä lähdimme lepotauon jälkeen nousemaan ylemmäs, jossa menisi polkuja kohti Lymea. Aika pian huomasimme, että polkuja ei enää ole tai ovat liian vaarallisia kuljettaviksi (maanvyöryt) ja kävelijät ohjataan vielä ylemmäs autotielle. Kun pääsimme päätien varteen, osui kohdalle rannikkotietä ajava bussi,  johon sekunnin harkinnan jälkeen loikkasimme. 3,5 punnan hinnalla olimme noin vartissa Lyme Regisissä. Bussikin kulki moottori ulvoen jyrkkää ylämäkeä emmekä olleet lainkaan pahoillamme siitä, että meiltä jäi se osuus väliin. Bussissa ystävällinen herra kertoi, että tämän hetkinen kävelyreitti kulkisi golfkentän poikki. Sitä olisi tietysti ollut kiinnostava kokeilla, väistellä golfpalloja kulkiessaan. 

Tulimme Lymeen puolilta päivin, rantakaupungissa oli mitä vilkkain kesäpäivän tohina päällä. Ihmisiä oli todella paljon, kun vertaa viime vuoden kesäkuuhun, jolloin paikalla oli lähinnä muutamia eläkeläisiä. Kuljimme rantabulevardia ja tarkistimme majoituksemme sijainnin. Aallonmurtajalle päätimme mennä vasta myöhemmin, kun olisimme saaneet rinkat selästämme. Asetuimme yhteen rantaravintoloista istumaan, PIMM'S maistui lämpimänä lomapäivänä hyvältä. 

Kahdelta pääsimme aivan aallonmurtajan juurella olevaan The Cobb Arms-majatalon yhteen kolmesta huoneesta. Tämä on oikein nätti ja hyvä perhehuone jonne mahtuisi hyvin kolmen tenavan kanssa.

Iltapäivällä kävimme kävelemässä allonmurtajalla, emme muistaneet sopia kumpi saa olla Anne Elliot ja kumpi Ranskalaisen luutnantin nainen. Söimme kävelyretken jälkeen pienen simpukka-annoksen, että jaksaisimme illempana syödä vielä päivällistä. 

Huomenna menemme Weymouthiin bussilla, ainakin suuren osan matkasta ja olemme siinä kaupungissa kaksi yötä rantalomaa viettäen.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon liitän taas myöhemmin.