Niinhän ne olivat kuin kaksi marjaa, tai ehkä toinen oli hedelmä

On se ollut aika hyvä juttu, että samana vuonna olen ollut kahdella kävelyretkellä ja niin ollen muistan niistä noin samanverran nyt. Jo Englannissa tekemämme jaloittelun aikana juttelimme siitä, mikä siinä oli erilaista kuin caminossa ja mikä taas aivan samanlaista. Tämä postaus kertoo näistä huomioista. 

Valmisteluvaihe oli oikeastaan aika samanlainen, johtuu lähinnä luonteestani, jolle on erittäin vastenmielistä pakata. Caminoa varten harjoittelin aika paljon pitkällä aikavälillä, mutta ehkä se tärkein harjoitus, rinkan kantaminen jäi nollaan kertaan. Enpä rinkkaan koskenut kävelyiden välissäkään ollenkaan. Caminon ansiosta kuitenkin tiesin, että kyllä se reissu sieltä tulee ja alkaa, vaikkei kauheasti hössöttäisikään. Jonkun verran järkevämmin pakkasin Englantiin, minulla ei ollut mitään turhia tavaroita mukanani.

Vaikka niin Espanja ja Englanti alkavatkin samalla kirjaimella, niin on niissä kuitenkin pikkuisen eroa. En ensinnäkään osaa espanjaa juuri ollenkaan, englantia puhun kohtuullisesti ja ymmärrän hyvin. Luulisi sillä olleen enemmän vaikutusta, mutta eipä oikeastaan, Espanjassa pärjäsi aivan hyvin espanjaa osaamatta. Olisi tietysti hyvä osata kieltä ja kohteliasta ja järkevää pystyä sitä puhumaan, mutta espanjantaidon puute ei ole este caminolle, kunhan osaa jotain muuta kieltä, jolla kommunikoida. Pelkällä suomella olisi kyllä vähän heikoilla. Tai en tiedä sitten sitäkään.

On vaikea enää tietää, miten sitä Englannissa (tai ylipäätään missään maailmalla) pärjäisi, jos ei osaisi englantia yhtään. Siellä olin paljon enemmän yhteyksissä ihmisiin kuin Espanjassa, osasin kysyä neuvoa, pyytää apua ja antaakin sitä. Osasin jutustella ja toimittaa asioita. Koska kävelymme Englannissa oli täysin omatoiminen, olimme oikeasti oman onnemme nojassa. Caminolla on kuitenkin se eräänlainen putki, jossa peregrinot kulkevat. Ei sitä oikeastaan tajunnut ennen kuin sieltä tuli pois ja meni toisenlaiselle kävelylle. Erämaavaellukset ovat sitten tietysti vielä aivan omaa luokkaansa, en muuta väitäkään. 

Englannissa (ja koko Iso-Britanniassa) on valtavasti erilaisia kävely- ja vaellusreittejä. Eräs kuuluisa sellainen on esimerkiksi South West Coast Path, jolla on mittaa 630 mailia. Suomalainen bloggaaja käveli matkan keväällä, siitä voi lukea Jalkaisin-blogista. Linkki vie reissun ensimmäiselle etapille, mutta varoitan, sitä reissua kun alkaa lukea, siihen jää koukkuun! Ottakaa pullat pois uunista ja pyykit koneesta ensin. 

Me olimme valinneet käveltäväksemme Wessex Ridgeway Trailin osan läheltä sisareni asuinpaikkaa rannikolle asti. Suora matka rannikolle on vain noin 30 km, mutta reitti on mutkitteleva niin, että viikossa suunnittelimme kävelevämme noin 120-130 km. Valitsemamme reitti oli vain yksi seudulla risteilevistä reiteistä ja virallisten reittien lisäksi joka puolella kulki tavallisia public patheja. Matkan aikana vaihdoimme lopulta monta kertaa käyttämäämme reittiä, kunhan olimme oppineet tulkkamaan kartan korkeuskäyriä ja muuta informaatiota maastosta ja tiestöstä.

Reittien merkinnät olivat erittäin vaihtelevia, paikoitellen merkkejä oli lyhyin välein ja hyvin nähtävissä, paikoin ei juuri ollenkaan tai ne olivat piilossa kasvustossa, kaatuneissa tolpissa tai muuten rikkoutuneita. Aluksi meillä oli vähän liian caminomainen tunnelma, olimme tyytyväisiä löytämäämme merkkiin ja tallustelimme eteenpäin juurikaan tuumimatta tai karttaa lukematta. Oletimme, että kun tulemme laitumen toiselle laidalle tai risteykseen, olisi siellä uusi merkki. Mitä vielä! Siellä oli tai oli olematta. Toisena varsinaisena trail-päivänä eksyilimme sen verran ja kävelimme niin monta ylimääräistä kilometriä, että järki oli otettava päähän, karttaa oli luettava aivan koko ajan. Sellaista ei Espanjassa koko aikana tapahtunut, eihän meillä edes ollut karttoja, vain opaskirjan pieni kuva, jossa tärkeintä oli vessojen ja baarien sijainti. 

Onneksi kuitenkin opimme kantapään kautta, että merkkejä on katsottava muutenkin, kuin että tuossa se nyt on. Niissä oleva nuoli oli tällätty osoittamaan ainakin viitteellisesti sinne suuntaan, jonne merkiltä oli lähdettävä, jos edessä ei ollut nähtävillä selkeää polkua. Laajan laitumen tai pellon toisella laidalta oli otettava joku kiintopiste ja sitä kohden mentävä ja reunalta sitten etsittävä missä se merkki mahtaisi olla. Usein reitti kulki portilta toiselle, mutta välillä portteja oli vastalaidalla useita ja niistä oli älyttävä valita oikea. Kuten kerroin, eksyimme muutamaan kertaan, emme huomanneet merkkejä tai niitä ei kertakaikkiaan ollut ja kuljimme harhaan. Jouduin muutamaan kertaan paikantamaan meidät mobiilidatalla, mutta sekään ei kyllä kaksisesti Englannin maaseudulla toiminut. 

Siitä tulikin mieleen toisen Espanjaa ja Englantia erottanut seikka, ainakin siis caminoreitin osalta. Siellä ei ollut oikeastaan koskaan tarvetta mobiilidatan käyttämiselle, enkä oikeasti tiedä, miten kattava verkko siellä on. Mutta wifiä oli niin laajalti saatavilla, että yhden käden sormilla oli laskettavissa ne baarit tai majoitukset, joissa ei nettiä löytynyt. Englannissa yhteydet olivat paljon nihkeämmät riippumatta siitä, miten sitä oli majoituksissa luvattu. Muutamissa pubeissa löytyi wifiä ja niissä viihdyimmekin hyvät tovit. Käytin mobiilidataa jonkun verran, lähinnä paikantamiseen ja muutaman kerran postia tarkistaakseni. Hyvin usein puhelimessa ei ollut minkäänlaista verkkoa edes asutuksen lähellä.

Entä sitten talouspuoli? Camino Espanjassa oli  minun varoillani hyvinkin saavutettavissa, nytkin kun tulen toimeen alle puolella normaaleista tuloistani vuorotteluvapaan aikana. Päivittäisestä elämisestä selvisi Espanjassa muutamalla kympillä, olisi pärjännyt vielä vähemmälläkin, jos olisimme käyttäneet enemmän albergueita. Ruokailutkaan eivät olleet kalliita, joten kukkarolle camino ei minunlaiselleni työssäkäyvälle ihmiselle käynyt raskaaksi. 

Kävelymatka Englannissa on sitten kalliimpi juttu. Majoitukset olivat nyt kiivaimpana lomakautena melko arvokkaita, maksoimme tyypillisesti 100-120 puntaa yöltä kahden hengen huoneessa, välillä aamiaisesta vielä lisää. Jotkut majoituspaikoistamme olivat airbnb-paikkoja, niissäkin hinnat olivat tapissa. Yksi majoituspaikoistamme oli yhteisö, jossa majoittuvat ihmiset ovat siellä muista syistä kuin me, joten annoimme pienen lahjoituksen korvauksena yösijasta ja aamiaisesta. Mielestäni olimme osin melko samantasoisissa paikoissa kuin Espanjassa ja maksoimme niistä kaksin, kolmiskertaisestikin. Lyhyellä matkalla tämä ei käy liian arvokkaaksi, mutta viittä viikkoa minun kukkaroni ei olisi kestänyt niillä hinnoilla. 

Ruokailut maksoivat myös enemmän, mutta edullisestikin voi syödä, kun valitsee pub-aterioita, jotka ovat todella täyttäviä, yhdellä suurella aterialla pärjää koko päivän, vaikkei se mitenkään terveellistä olisikaan. Emme kovin paljon käyneet paikallisissa kaupoissa, sillä ei niitä maaseudulla montaakaan osunut kohdallekaan, sama tilanne oli paikoin caminollakin. Minulla oli taas mennä ruokahalu, tämä tapahtui sinä kovimpana kävelypäivänä, jolloin oli lämmintä ja eksyilimme urakalla ja kävelimme paljon enemmän kuin oli tarkoitus. Sinä iltana en halunnut syödä päivällistä ollenkaan, en halunnut muuta kuin mennä nukkumaan. Kokonaan ruokahaluni ei onneksi mennyt, vaan aamulla olin aivan kunnossa. 

Kanaa Englannissa

Kania Espanjassa

Maisemiltaan Englanti oli kyllä aivan ihana, polut kulkivat hyvin kauniissa paikoissa ja välillä olimme mäkien ja kukkuloiden laella, välillä niiden välissä solissa. Espanjassa caminolla muistin paljon vähemmän katsoa maisemia, enemmän menin kuvitteelliset silmälaput päässäni ja katsoin vain eteenpäin. Reitit Englannissa olivat paikoin hyvin umpeenkasvaneita, saimme oikeasti raivata tietämme lukuisissa pusikoissa nokkosten kutitellessa ja oksien raapiessa ja kulkea oikeasti vilja- ja maissipeltojen läpi. Espanjassa ei ainakaan aikaisin keväällä ollut sellaisia paikkoja, vaan koko reitti kulki selkeästi nähtävää polkua tai tietä. 

En muista, että olisimme kiivenneet monenkaan aidan ylitse Espanjassa, Englannissa kiipesimme kymmenien porttien ylitse ja avasimme erilaisia virityksiä, kömmimme alitse ja pujottauduimme rakosista sekä ylitimme puroja loikkien tai kiviä myöten. Sähköpaimeniakin kohtasimme monta kertaa. Vaativuudeltaan reiteissä oli yhtäläisyyksiä, nousuja löytyi Englannistakin, joskaan ei ehkä ihan niin pitkiä kuin Espanjassa. Laskuosuuksia meille ei sattunut kovin vaativia jaloittelussa. Lälliä emme kohdanneet Englannissa kuin pari kertaa, melkein riemastuimme niistä kohdista. 

Englantilaista lälliä

Espanjalaista lälliä

Espanjassa emme myöskään osuneet samoille laitumille karjan kanssa, lehmiä ja lampaita tuli paimennettuina kyllä vastaan, mutta Englannissa kuljimme omin päin monen laitumen läpi. Lehmiä ja lampaita oli ohiteltavina, mutta ei onneksi hevosia tai härkiä samojen aitojen sisällä meidän kanssamme. 

Siitä kuuluisasta lomakaudesta huolimatta nähneet montaakaan muuta vaeltajaa tai edes kävelijää Englannissa. Jonkun verran näimme ratsastajia ja eräs heistä antoi meille neuvojakin reitin suhteen. Turvallisuusmielessä Espanja ja Englanti tuntuivat yhtälaisen turvallisilta mailta. Liikenne oli paikoin Englannissa hieman säikäyttävää, mutta kuljimme teitä pitkin mahdollisimman vähän. Liikuimme vain valoisaan aikaan, kuten caminollakin, emmekä kohdanneet minkäänlaista vaaraa tai uhkaa kummassakaan maassa. 

Eräs seikka jäi kyllä hauskana mieleen. Jos pitäisi sanoa, että kummassa maassa on paremmat säät, niin pitäisi kyllä sanoa, että Englannissa! Meidän 9 päiväisellä jaloittelullamme oli vain aurinkoisia päiviä, emmekä käyttäneet lainkaan sadevarusteitamme, emme ottaneet niitä edes esille kertaakaan! Lämmintäkin oli sopivasti ja viilentävää tuulta. Samaan aikaan retkemme kanssa on tuttuja ollut caminolla, on sitten myöhemmin kiinnostavaa kuulla, millaisen caminon he ovat saaneet säitten puolesta. Meillähän oli sadetta ainakin tarpeeksi huhtikuisella reissullamme. 

Näin Espanjassa

Näin Englannissa

Jos minun pitäisi valita kummasta pidin enemmän, caminosta vai jaloittelusta niin sanon, että molemmista. Kummassakin kävelyssä oli omat mahtavat puolensa ja jos ne jotain tekivät selväksi niin sen, että minä olen kävelijä ja sellaisena haluan kehittyä. Kumpaankin maahan voisin mielelläni lähteä uudelleen kävelemään, mutta myös moneen muuhun paikkaan. Suomessakin, mutta täällä ehkä vähiten mielelläni. Mietin, että jos maanantaina lähtisin tästä kävelemään pohjoista kohden, niin perjaitaiksi saattaisin ehtiä jo Viitasaarelle, eikä siinä välissä olisi paljon mitään...