The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset

Camino - The Epic Way paisui paisumistaan ja Peli oli käynyt erittäin kuumana jo edellisen kauden. Tänä vuonna väkeä tulvi peliin sellaisella vyöryllä, ettei millään meinannut saada tarpeeksi työntekijöitä päätteiden ääreen ja keväinen säiden jumittuminen viikkojen sadekeliin enteili suurempaa serveriongelmaa. Etäpelaajat naputtivat koneitaan ympäri maailman 24/7 ja pienet peregrinot kulkivat jonossa kohden Santiago de Compostelaa pahaa aavistamatta. Tilanne oli hieman viilentynyt heinäkuussa kun Nintendo julkaisi Pokemon Gon, mutta elokuu sai taas polut ja Pyreneitten rinteet kinostumaan vaeltajista. Jotain oli tehtävä. Tilanne oli alkanut eskaloitua jo pari vuotta aiemmin ja Barcelonan yksikkö oli tehnyt läpimurron. 

Eräänä helteisenä iltana Miguel oli heittänyt Michellelle ajatuksen siitä, että osa peregrinoista ohjattaisiinkin muualle. Michelle ei ihan kuunnellut, sillä televisiosta tuli juuri Paramount Channelilta länkkäri, jonka hän oli nähnyt lapsena usein Wisconsinissa, siinä John Wayne nostettiin juuri hevosen selkään. Mutta joku ajatuksessa jäi muhimaan ja illalla hän kysyi mitä Miguel oli ajatellut. 

Mies oli ajatellut asiaa enemmänkin ja kehitellyt jo mielessään konseptin, jolla etenkin ensikertalaisia saataisiin menemään ennen varsinaista caminoa jonnekin muualle, vaikka Englantiin ja ehkä muuttamaan mielensä caminon suhteen kokonaan, tai tulemaan sille vasta, kun olisivat hieman paremmin varustauneita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Niin paljon kuin The Epic Way tuottikin, se oli kapasiteettinsa äärirajoilla etenkin kesäkuukaudet, eikä sen tuottavuus ollut enää kasvanut toivotulla tavalla infran aika-ajoin takkuillessa. Mikäli väkeä saataisiin menemään laajemmalle alueelle, voitaisiin Peliä laajentaa loputtomiin. Mikä estäisi Peliä laajenemasta vaikka Suomen Lappiin?

Kaikenlainen tuotekehittely on tietysti hyvin salaista puuhaa, eikä siitä paljon ulkopuolisille pukahdeta, salaisuus koitetaan pitää niin pitkään kuin mahdollista siihen asti, että Peli voidaan julkaista. Heinäkuussa tänä vuonna beta-versio oli julkaisukunnossa. Varsinaista myyntinimeä sillä ei vielä ollut, se kulki vain nimellä Lost in Dorset.

Ensimmäisiksi pelihahmoiksi valikoituivat jo keväältä tutut keski-ikäiset suomalaiset sekasyöjänaiset, jotka olivat hämmästyttävän nopeasti alkaneet haaveilla uudesta caminosta, kumpikin omissa päissään. Kun jonkunlaista ajatustenvaihtoa aiheesta alkoi ilmetä heidän edelleen seurannassa olleissa whatsapp-viesteissään, heidät napattiin koekaniineiksi. Melko pienellä manipulaatiolla Campis saatiin ostamaan lentolippu Espanjan sijasta Englantiin ja Sisko hommaamaan lomaa töistään ja hankkimaan Dorsetin kävelykarttoja. Ensimmäisen koepelin pituudeksi määriteltiin väljästi viikko. 

Tarkoitus oli testata pelihahmojen yleisiä taitoja semivieraassa ympäristössä, mutta jonkunlaisella auttavalla kielitaidolla varustettuna kuitenkin. Espanjan halki voi vaeltaa sanomalla buen camino ja por favor, mutta Englannissa tarvitaan jo hieman enemmän. Koska hahmot olivat jo kävelleet caminon, heiltä saattoi odottaa jonkunlaista alkeellista oma-aloitteisuutta esimerkiksi varusteiden suhteen, mutta pian ilmeni, ettei ainakaan Campis ollut oppinut pakkaamaan ajoissa. Lähtöä edeltävänä päivänä hän nakkeli rinkkaansa sitä sun tätä, kuitenkin huomattavasti vähemmän tavaraa kuin ennen caminoa. Jostain syystä hän arveli pärjäävänsä viikon ilman kampaa tai hiusharjaa, lähtipä vain tukka poninhännällä liikenteeseen, eikä hän sivumennen sanoen todellakaan ole millään ihanalla luonnonkauniilla kiharapehkolla varustettu. Siskolla taas oli töitä niin viimetippaan, että lähtöä edeltävänä yönä hän vielä keitteli 14 purkkia hilloa Friaryn keittiössä. Ainakaan näitä naisia ei voinut syyttää liiasta etukäteishermoilusta.

Beta-versioon oli kehitelty myös eläinhahmoja, joista ei ollut vielä oikein varmuutta kumpaan leiriin ne kuuluivat, pelaajiin vai pelattaviin, se oli aina ongelma eläinten kanssa. Muutama vuosi sitten Espanjassa oli kokeiltu lintuja valvontaan, mutta yleensä siinä kävi huonosti, lokit paskoivat päälle tai peregrinoja alkoi pelottaa, jos lauma mustia lintuja leijui yläpuolella kovin pitkään etenkin yksinäisillä taipaleilla. Koirilla oli hieman parempia tuloksia, mutta ne olivat niin lahjottavissa chorizopalalla, ettei tosikaan. Kissat olivat lupaavin suunta ja niitähän Englannissa riitti. Yksi Friaryn kissoista oli istutettu tilalle jo vuotta aiemmin, se tuli ympäristöön muka yksinäisenä ja nälkäisenä ja pian se nukkui Siskon sängyn jalkopäähän laitetussa korissa ja aina Siskon tyynyllä, kun silmä vältti. Cecile oli erittäin lupaava yksilö ja Miguel oli melkein varma, että se oli hänen hyppysissään, mutta vannomatta paras.

Kissan kanssa oli käyty pitkälliset neuvottelut siitä, mitä sen tulisi pelin edetessä tehdä. Sen piti varmistaa, että naisten varusteet olisivat asialliset, sen tulisi päästää heidät ensin kahdelle lyhyelle päiväkävelylle Friaryn ympäristössä, mutta viikon mittaiselle kävelylle se tulisi mukaan, sillä riski kokeilun epäonnistumisesta oli liian suuri, mikäli sekasyöjät pääsisivät pubien luvattuun maahan kahdestaan. Keväiset näytöt kylmän punaviinin kuluttamisesta osoittivat, ettei oluthanoillekaan tämä kaksikko sanoisi ei.

Cecile oli sitä mieltä, että se osasi kyllä teeskennellä välinpitämätöntä ja silti ohjailla hahmoja mielensä mukaan, sen verran aikaa se oli jo manipuloinut Siskoa. Keväällä se oli jo kiehnännyt valmiiksi Campiksenkin jaloissa ja merkannut hänen housunlahkeensa kissankarvoilla, että tilan muut kissat älysivät pysyä kaukana. Cecile oli heti huomannut, että Campis on niitä tyhmiä koirista pitäviä ihmisiä, mutta pari pikku kierrosta hänen ympärillään ja istahtaminen syliin saivat Campiksen jo miettimään, että kyllä kissatkin voivat olla mukavia. Cecilen täytyi mennä käytävään nauramaan.

Päiväretket sujuivat hyvin, naiset kävelivat kiltisti polkuja pitkin, reitit olivat tuttuja Siskolle aiemmilta kävelyiltä. He menivät katsomaan härskiä alastoman miehen kuvaa ruohikkorinteessä, joivat olutta pubissa ja söivät itsensä turvoksiin. Mitäpä muutakaan. Näillä kahdella retkellä oli vaikeusasteena asteikolla 1-10 vain 2. Miten vaikeaa on kävellä muutaman mailin päähän kylään ja kävellä sitten takaisin? Naiset selvisivät hyvin ja muistivat tarkistaa punkkitilanteenkin illalla. Heillä oli mukanaan vain kevyet päiväreput, joten Miguel oli kieltänyt sateen niiltä päiviltä, sen verran Pelissä oli pelissä, ettei heitä kannattanut kastella heti kättelyssä ja vilustuttaa.

Cecile raportoi illalla, että Campis oli mennyt nukkumaan jo ennen yhdeksää, mutta Sisko kukkui pitempään. Kissa näytti vihreää valoa varsinaisen betapelin alkamiselle maanantaina, sanoi ottavansa täyden vastuun. Mutta vasta kun palkkioksi luvattu tietty lihaa sisältävä kissanruokalähetys oli saapunut. Cecile saattoi itse järjestää ruokailunsa, sillä oli hallinnassan Friaryssa muitakin ihmisiä. Waitrosen auto pyörähtikin pihassa vaikka oli viikonloppu ja Cecile laittoi Barcelonaan good to go-viestin. Miguel vaati päivittäisiä raportteja, mutta ilmeisesti yhteys katkesi, sillä hän ei kuullut mitä Cecile vastasi, näkipä vain hännän vilahduksen kuvaruudulla. Miguelilla oli jännä kutina, mitähän tästä tulisi.